sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Silmien laserleikkaus

Olin hurjan rohkea kolme kuukautta sitten! Kävin nimittäin leikkauttamassa silmistäni miinukset pois ja katselen maailmaa nyt ilman minkäänlaisia näön apuvälineitä.

Sain ensimmäiset lasini rippikouluikäisenä. Piilarielämän aloitin muistaakseni joskus lukion ensimmäisen vuoden tuntumassa. Piilareilla taivalsin oikeastaan koko lukion läpi sekä ainakin ensimmäisen ammattikorkeakouluvuoden. Sitten juuri minulle sopivien piilareiden valmistus lopetettiin. ARGH. Oikeaa kaarevuutta ei enää löytynyt (silmäni ovat jokseenkin ei-niin-kuperaa –mallia. Eli kenties keskivertoa ”jyrkemmät”. Markkinoilla olevat linssit ovat siis liian kuperia, eivätkä täten asetu silmiäni vasten hyvin). Olen siis muutaman viimevuoden kulkenut kakkulat nenäni päällä.

lataus
Ensilasini! (nojoo. ekoista sangoista tuo linssinympärys halkesi niinamaisten asioiden seurauksena ja halusin tilalle juuri samanlaiset lasit. Nämä ovat siis ehkä ne tokat ekat) Oon tässä lukion ykkösellä.


Tykkäsin silmälaseista, ei siinä. Koin, että ne sopivat minulle aivan hyvin. Kuitenkin oli paljon myös niitä hetkiä, jolloin lasittomuus olisi ollut kivempi vaihtoehto. Esimerkiksi juhlat; kun on laittanut kivan silmämeikin ja sitten joutuukin peittämään sen laseilla! Miinuslasit sitä paitsi saavat silmät näyttämään pienemmiltä. Isoveljeni mielestä juhlia ei voi pitää pätevänä syynä silmäleikkaukselle :D Hyvähän se on noin meikkaamattomana miehenä huudella! No kyllähän lasittomuus helpottaa myös urheilujutskia eikä lasit höyrysty typerästi kylmästä lämpimään tultaessa.

205012_1772095699706_7417068_o
Lukion abivuosi, 2011! 


Vahvuuksia minulla oli -2 molemmissa silmissä, eivätkä lukemat olleet muuttuneet vuosiin. Näön ”tasaantuminen” mahdollisti sen, että silmäni oli mahdollista leikata. Viime keväänä rupesin ehkä ensimmäisen kerran oikein tosissani miettimään leikkaukseen menemistä; silloin pelkkä ajatuskin tuntui vain järisyttävän kauhistuttavalta. Silmä on herkkä ja tärkeä elin! Ei sitä ihan tuosta noin vain halua antaa toisten sörkittäväksi.

Jostain syystä ryhdyin syksyllä ajamaan eteenpäin tätä haavettani. Medilaserilla (ei, tämä ei suinkaan ole maksettu mainospostaus.) oli tuolloin tarjous, että silmien esitutkimuksen sai ilmaiseksi. Esitutkimuksessa siis silmät tutkitaan tarkasti ja selvitetään, voiko niitä ylipäätään leikata. Kävin esitutkimuksessa ja kun mitään estettä silmäleikkaukselle ei ollut, niin varasin ajan reilun kahden viikon päähän. IIIIIIKKKSSSSSSSS!

IMG_6097
Kevättä 2015


Sain esitutkimuksen yhteydessä itselleni vaiheittaisen kirjallisen sepostuksen siitä, miten leikkaus tulee etenemään. Kävin operaatiota läpi päässäni useamman kerran ja yllättäen vain yhden kerran se tuli uniini, jolloin lasersäde osuikin vahingossa käteeni. Leikkausäklötys vähitellen hälveni ja alkoi pikkuhiljaa tuntua siltä, että kyllä siitä selviää! Ajatus operaatiosta ei tuntunut enää niin hirveältä, kuin miltä se tuntui puoli vuotta aikaisemmin. Kyllähän se siis jännitti, ei sillä, mutta jotenkin sitä alkoi omata sellaisen taisteluasenteen! Halusin, että leikkauspäivä tulisi jo ja koko soppa olisi onnellisesti ohitse!
Photo 14.6.2013 22.41.16
Kesä 2013
Lopulta leikkauspäivä koitti. Nukuin edeltävän yön todella makoisasti ja olo oli aamullakin rauhallinen. Medilaserin toimipisteelle saavuin joskus varttia vaille kymmenen, oli siis perjantai 30.10. Ari oli tullut töistä turvakseni ja odottelikin jo minua toimipisteen eteisessä. Puolta tuntia ennen leikkausta oli mahdollista ottaa kipulääkettä mahdollisia jälkisärkyjä lieventämään sekä rauhoittavaa pahimman jännityksen tasaamiseksi. Otin molempia, vaikka minua ehkä enemmän jännitti rauhoittavan tuoma vaikutus kuin itse leikkaus :D Pelkäsin, että ajattelukykyni sumentuu tai jalkani lähtevät alta. Suotta pelkäsin, sillä rauhoittava ei kyllä humahtanut tai heilahtanut missään; tunsin leikkauspöydälle kiivetessäni aivan samanlaista tutinaa, kuin ennen lääkettäkin ja ajattelu toimi aivan niin hyvin kuin se voi silmäoperaatioon mennessä toimia :D

Leikkaus oli ohi vartissa. VARTISSA. ei ehkä mennyt sitäkään.  Minulle tehtiin siis LASIK -leikkaus, jossa silmän sarveiskalvoon tehdään läppä ja läpän alta laseroidaan. Tämä läpän teko tuntui siis ennen leikkausta ajatuksena kaikista hirveimmältä asialta! Ja ehkä näin jälkikäteenkin ajateltuna tulee sellainen huh –olo.

Jotkut eivät koe silmäoperaation aikana kipua lainkaan, jotkut taas tuntevat. Itse tunsin jopa yllättävänkin voimakasta puristuskipua ns. silmän alapuolella, mikä johtui siitä, että läpän teon ajaksi silmänpaine nostettiin korkealle. Kova paine aiheutti siis kivun. Kipu oli kuitenkin hetkellistä ja sen kesti hyvin. Itse laserointi tai läpän tekeminen eivät tuntuneet juuri miltään. Leikkauksen aikana tuli tuijotella laserointiaparaatissa vilkkuvaa vihreää valoa, etteivät silmät vaeltaisi siksakkia (laserlaite kyllä tunnistaa silmän liikkeet ja laseroi juuri oikeasta paikasta, ei huolta! Läpänteko –koneesta en itse asiassa tiedä, että analysoiko se…).

image1
Operaatio takana!


Leikkauksen jälkeinen tunne oli voitokas ja huojentunut! Että operaatio oli tosiaan nyt takana. Sitä oli jopa vaikea uskoa. Toisaalta mieltä kalvoi jännitys siitä, että meniköhän operaatio hyvin ja tuleekohan silmäni nyt paranemaan hyvin. Nousin istumaan leikkauspöydälle ja kerroin hoitajalle käsieni olevan hieman turrat jännityksestä. Hoitaja sanoikin, että ihmiset yleensä jännittävät kaikista eniten juurikin silmäleikkausta ja sydänleikkausta. Minut ohjattiin pieneen huoneeseen istuskelemaan ja kahviakin olisi saanut hörppiä. Ari joi kahvit puolestani :D Hetken kuluttua leikkaava lääkäri tarkisti silmäni ja sainkin luvan lähteä kotiin. Sain laittaa silmilleni uimalasien näköiset suojalasit, joita oli määrä pitää leikkauspäivä ja viikon ajan joka yö. Itse pidin laseja kolmisen viikkoa aina öisin, koska se vain tuntui turvallisemmalta niin :D ja moni muukin kuulemma pitää ns. ”yliaikaa”.  Kotona sitten henkilökohtainen batman-hoitajani tiputteli minulle kosteuttavia silmätippoja määrätyn väliajoin ja illalla aloitin sitten antibiootti-kortisoni –tippojen tiputtelun. Silmät täytyi pitää kevyesti suljettuina leikkauspäivän ajan. Pääosin siis, välillä sai toki vähän kurkkia maailmaa.  Läppä umpeutuu kiinni muutaman tunnin sisällä leikkauksesta. Eli leikkauspäivä on se ”kriittisin” itsehoitopäivä.

image2
Nämä lasit tuottivat Arille suunnatonta hilpeyttä. Enkä kyllä edes kyseenalaista, että miksi :D


Leikkauksen jälkeiset tunteet olivat vaihtelevat. Vaikka oli iloinen siitä, että leikkaus oli takanapäin, niin tavallaan sitä mietti myös sitä, että ”mihinkä soppaan sitä on tullut sekaannuttua”. Lääkärinikin sanoin, silmiin kohdistuva operaatio ei suinkaan ole silmälle vain pikkujuttu, vaikka nopeasta ja melko turvallisesta operaatiosta onkin silleensä kyse. Sarveiskalvoon kajoaminen on silmälle kuitenkin aina shokkitilanne, jota seuraa oma paranteluprosessinsa. Lohdullista oli se, että lääkärille sai soittaa tai lähettää tekstiviestiä koska tahansa. Viestittelinkin hänelle lauantaina, koska kummastelin sitä, että toinen silmäni näkee aavistuksen kirkkaammin kuin toinen. Lääkäri arveli kyseessä olevan vain parantumassa oleva sarveiskalvo, mutta halusi vielä tarkistaa silmäni maanantaina. Tarkistuksessa selvisi, että kaikki on oikein hyvin ja näköni sai arvosanan 10+! Opin myös, että on myös aivan normaalia, että ihmisen toinen silmä, eli ns. hallitseva silmä, näkee hieman paremmin kuin toinen silmä! Leikkauksesta jäi silmiini myös mehevät verenpurkaumat, jotka haalenivat vähitellen parin kuukauden aikana. Niistä en viitsi laittaa tänne kuvaa :D

Maanantaina menin töihin normaalisti, silmätipat mukanani. Ensimmäisten viikkojen aikana silmät olivat todella todella kuivat. Varsinkin iltaisin silmiä saattoi ruveta kirveltämään aivan hervottomasti ja kyynelnesteitä vain puski tulemaan.  Kuukauden päästä kuivuus kuitenkin helpotti huomattavasti. Kuukauden päästä leikkauksesta kävin myös jälkikontrollissa. Leikkaus oli onnistunut hyvin ja kaikki oli ok!

Nyt kolmen kuukautta leikkauksesta nostelen vieläkin välillä sormellani ”silmälasejani” sipaisemalla nenänvarttani :D Silmiä tulee kostuttaa päivittäin 2-3 kertaa. Välillä kosteutus vain jää, mutta sitten silmät alkavat muistuttaa asiasta; silmien kuivuuden huomaa parhaiten siitä, että näkö ei tunnu tarpeeksi terävältä. Kosteuttamalla terävyys paranee.

IMG_7079
Tammikuu 2016. Silmälasittomat silmät :)


Kuten moni muukin näönkorjausleikkauksessa käynyt, voin todeta olevani tyytyväinen ratkaisuuni. Ja kiitollinen saan olla siitä, että leikkaus meni suunnitelmien mukaan ja parantumisen kanssa ei ole tullut ongelmia. Nykyään elelen silmieni kanssa täysin normaalisti, meikkailen ja saunon ja urheilen ja kohellan ja ja ja teen kaikenlaisia niinajuttuja.

Sellaista tällä kertaa! Kysellä saa, mikäli joku asia jäi ihmetyttämään tai kaipaat lisäinfoa oman mahdollisen silmäoperaatiosi suhteen J

Mukavaa sunnuntain myöhäisiltaa! Ny on liukasta, älkää kaatuko!

-Niinuska


sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Ihanne elämästä

Tämä viikko on ollut melko vauhdikas. Ostin auton, ensimmäisen ikioman auton! Wiii! Se on tyttö. Auton myötä on tullut tutustuttua autovakuutusasioihin, niihin ryhdympäs-tässä-keräämän-nyt-bonuksia-nollasta-prosentista -autovakuutuksiin. Kallista touhua, huh.

Ollaan Arin kanssa käyty tässä tammikuun aikana noin kymmenessä asuntonäytössä ja nyt keskiviikkona, samana keskiviikkona kun ostin auton, lyötiin lukkoon uusi vuokrakämppä! Päästään muuttamaan helmi-maaliskuun vaihteessa! Wii! Superkivaa! Äiti ja iskä toi tänne jo laatikoita, että saadaan alkaa vähitellen pakkailemaan. Tykkään pakkailemisesta (oikeasti!) ja haluan aloittaa sen ajoissa, ettei muutosta tulisi ihan hervotonta häslinkipiikkiä. Ja! Nyt on hyvä sauma karsia tavaroita myös kirpparille.  Soitin meidät siis jo kirpparipöytäjonoon (voi kyllä mennä kuulemma jopa 4-8 viikkoa, että moinen vapautuu).

IMG_7073

Tällä viikolla on tullut keskusteltua kahden ystäväisen kanssa elämästä, nimenomaan elämästä 20-30-vuotiaana. Tämä on nyt se ikä, johon liitetään usein monia isoja valintoja ja haaveiden toteuttamisia. Keskustelin kummankin ystävän kanssa siitä, että kuinka meidän kulttuurissa on melko tarkoin määritelty kriteerit täydelliselle ”varhaisaikuisuudelle”, eli monien päähaaveet 20-30 -ikähaitarille on pitkälti samanlaiset. Opiskelut ja niistä valmistuminen, oman uran rakentaminen/hyvän työpaikan löytäminen,  oman puolison löytäminen, kihloihin ja naimisiin meno, ensiasunnon ostaminen ja lasten tekeminen.

Tämä vuosikymmen pitää usein sisällään siis suuria päätöksiä, tavoitteellista etenemistä ja niihin aikuisuuden asioihin paneutumista (kuten vakuutukset, säästötilit ym. pankkijutskat, veroprossa, auto- ja asuntohommelit, työehtosopimukset…). Pitää siis yhtäkkiä tietää asioista paljon, jotta pystyy tekemään viisaita ja kauaskantoisia ratkaisuja.

IMG_1968

Keskustelimme toisen ystävän kanssa hieman enempi siitä, että miten jännittävää ja kutkuttavaa tämä elämänvaihe onkaan! On niin paljon erilaisia mahdollisuuksia ja niin moni asia tuntuu äärettömän inspiroivalta ja kiehtovalta; vaikkei tässä vielä niitä kuuluisia ruuhkavuosia eletäkään, niin silti elämä osaa olla hyvinkin kiireistä unelmien toteuttamisen ja muun mukavan tekemisen tähden. Täytyy siis valita monista innostavista asioista ne, joihin paneutuu muita enemmän. Lähtisikö vielä jatko-opiskelemaan vai tekisikö opintoja työn ohella, kuinka usein treenaisi viikon aikana (koska haaveenahan on myös se terveellinen elämä ja hyvinvoiva keho ja mieli), haluaisiko yrittää lasten tekemistä nyt vai sitten muutaman vuoden päästä, mites matkustelu ja se säästäminen, ystäviinkin haluaisi panostaa aikaisempaa enemmän.. Tavallaan pitää valita se, mitä tekee nyt ja mikä on se päämäärä juuri nyt. Panostaako siihen opiskeluun tai työuraan vai perustaako heti perheen. Ihan kaikkeen näistä ei ehkä riitä proput ja aika samalla kertaa.

IMG_2065

Toisessa keskustelussa perehdyimme enemmän siihen, että kuinka yleistä on tämä täydelliseen elämään pyrkiminen. Että niin monella on ne samat haaveet, joihin tähdätä. Kritisoimme sitä, että miksi asia on näin ja puhuimme elämän yllätyksellisyydestä; koskaan ei tiedä, mitä elämä tuo tullessaan. Voi olla, että yrityksistä huolimatta ei pystykään saamaan lapsia tai tiet erkanee sen ihmisen kanssa, jonka kanssa oli suunnitellut rakentavansa yhteisen elämän. Mitäs jos onkin vuosia työttömänä eikä ole mahdollisuutta ostaa omaa kotia. Mitäs jos sairastuukin vakavasti tai joku läheinen kuolee ja elämä menee näiden vuoksi uusiksi.
IMG_1948

Oon jo pidemmän aikaa jaksanut päivitellä sitä, että nykyihmisen elämä tuntuu koostuvan niin pitkälti suorituskeskeisyydestä. Halutaan tehdä paljon asioita ja halutaan tehdä ne täydellisesti. Meille on piirtynyt mieliimme kuva siitä, että miten mikäkin asia menee täydellisesti. Pelkäämme ehkä sitä, että mitäs jos se asia ei menekään aivan suunnitelmien mukaan ja petymme ja koko asia menee vähän niin kuin pilalle. Haluamme täydelliset häät ja täydellisen talon ja uran ja kropan jne. Meillä on visio niin monesta asiasta. Ehkä tämä some-aika on tuonut omat paineensa; meillä on nykyään melkoinen mahdollisuus vertailla omaa elämäämme toisten omiin ja teemme sitä paljon. Vertailemme, vaikka näemme toisen elämästä netin välityksellä vain sen kiiltokuvapuolen. Maailmassa myllertävä rahanhimo ruokkii myös suorituskeskeisyyttä; kaiken pitää olla äärimmäisen kustannustehokasta ja loistaviin tuloksiin tulee yltää mahdollisimman pienillä panostuksilla. Rahanahneus on noussut ihmisarvon yläpuolelle. Se aito elämän tarkoitus ja hienous meinaa talloutua menestyshimon jalkoihin; ihmiset ovat tällä planeetalla suorittamassa asioita, eivät niinkään elämässä.

IMG_3456
Pöhköä touhua. Tavoitteet ja unelmat ovat huipputärkeitä ja niitä kohti tulee ehdottomasti pyrkiä ja niihin tulee uskoa koko sydämensä pohjasta. Pitää vain muistaa se, että elämään ei ole olemassa tiettyä kaavaa, vaan jokaisen elämä kulkee omaa reittiään, ja se on sitä täydellistä elämää.

Unohtakaamme siis höpötykset siitä, mitä tulisi tehdä ennen mitäkin ikävuotta ja älkäämme hyvän tähden verratko itseämme muihin ja omaa elämänkulkuamme muiden elämään. Uskon, että onnellisuus tulee siitä, että tohdimme päästää turhasta kilpailuhengestä irti ja ryhdymme tekemään enemmän niitä asioita, jotka oikeasti tuntuvat omilta. Ja että osaamme suhtautua avoimesti myös niihin suunnitelmien muutoksiin, joita elämä meille kuljettaa; olivat ne sitten pieniä tai merkittävän suuria. Loppuviimein asiat menevät kuitenkin juuri niin kuin niiden pitääkin ja kunkin elämästä muotoutuu yksilöllinen seikkailu.

IMG_3666

Tästä tuli tällainen syvällisempi ajatuksen-virta –postaus tällä kertaa. Ja pituuttakin tuli melkoisesti. Tällainen pohtiminen on sellaista, josta tykkään hirmuisesti ja olen kiitollinen niistä ihmisistä, joiden kanssa saan käydä tällaisia keskusteluja. Olen myös hirmu kiitollinen siitä, että minulla on ympärilläni paljon rakkaita neuvonantajia pohtiessani näitä aikuisuuden suuria kysymyksiä ja tehdessäni valintoja. Se rakkaista ihmisistä koostuva tukiverkko onkin varmasti se juttu, jota tässä elämässä kannattaa vaalia eniten ja jolla loppuviimein on se kaikkein suurin merkitys.

IMG_6788 
Haloo Helsingin kappale ”Vihaan kyllästynyt” viestii tätä samaa sanomaa: 

”Pelkään että ihmiset on laitettu liikkumaan /  Kiirehdi kiirehdi ettei aivot ehtis liikaa ahdistumaan / Pelkään että kaikki tähtää / sokeesti vaan tulevaan / Mun nuolet ei lennä sinne asti / Mä heitän leivän kerrallaan.

Mitä elämä tuo / se tulkoon minun luo / Virheen mahdollisuus ihmisyydelle sisällön suo / Me ollaan samaa tuhkaa / samaa kevyttä ilmaa / Joten rauha nyt / tää maailma on vihaan kyllästynyt

Uskot kohtaloon tai et / se on ihan sama kunhan ajattelet / Tää sekunti itsensä kantakoon / se on kaiken aa ja oo / Mut jos tuijotat vaan yhtä puuta / koko metsä voi kadota / Mut jos sä näet vaan metsän / et ehkä huomaa puuta hienointa”

Lupsakkaa sunnuntaita<3


-Niina

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Niinajuttuja #1

Koska suurin osa teistä ei tiedä minusta vielä paljoa mitään, niin tässä muutama tärkeä fakta!

1.       Hammaslääkärini sanoi, että minulle ei välttämättä tule koskaan kasvamaan viisaudenhampaita. Otti röntgenkuvatkin, joissa näkyi vissiin sitten vain ienputua ja leukaluu. Että niin. Mistä tämä kertoo?

2.       Osaan väpättää alahuulta. Monikaan muu ei osaa! Lupaan laittaa tästä joskus todistusaineistoa tänne.
IMG_6160

3.       Muutin ruokavaliotani melkoisesti kolme vuotta sitten. En syö mm. vehnää sekä välttelen sokeria. Lähipiirini käyttääkin ruokavaliostani nimitystä niinaystävällinen :D Puhutaan siis siitä, onko ruoka niinaystävällistä vai ei.

4.       Seurustelen Batmanin kanssa.

IMG_3583

5.       Olen iltavirkku ja aamuntorkku. Aivotoimintani on parhaimmillaan vasta illasta/yöstä!

6.       Harrastan joogaa, kuntosalia ja lenkkeilyä.

IMG_8166

7.       Asun Batmanini kanssa vielä opiskelijakaksiossa, vaikka olemme molemmat jo työelämässä. Muutto uuteen asuntoon koittanee tulevan kevään aikana!

8.       Minulla ei ole korvisreikiä. Olen tässä vähän taas miettinyt, että pitäisikö ottaa vaiko eikö.

9.       Suloiset ja vanhat papparaiset ovat heikkouteni.  Adoptoisin niitä itselleni, ellei Ari-Batman kieltäisi.

10.   Asuntoa kanssamme jakavat myös Kalle Nalle ja Herra Panda. Herra Pandalla olikin aikoinaan jopa oma blogi! Persoonallisia kavereita ovat.
hp

11.   Tykkään tehdä käsitöitä, kuten villasukkia (Lupaan Anu, että ne sun omat valmistuu tämän vuoden puolella! :D) ja matonkudejuttuja. Olen vain tällaisille lankapölyille jokseenkin allergilaarinen ja tikkuan siksi välillä hengityssuojain naamalla.

12.   Tykkään valokuvailla. Omistan Canon EOS 600D:n ja perusobjektiivin (18-55mm). Sain kameran ostettuani kaupanpäälle valokuvauskurssin, jonka kävin. Se oli kyllä hyödyllinen ja opetti monenmoista perusjutskaa, jotka olisi muutoin saanut oppia kantapään kautta. Kursseista huolimatta olen aikalailla tavistason kuvaaja, että älkää luulko suuria :D

IMG_3915
13.   En ole koskaan ostanut itse itselleni puhelinta. Ensimmäiset luurini sain lahjaksi sisaruksiltani ja vanhemmiltani ja nyt älypuhelinaikana perin kaikki Arin vanhat puhelimet. Tällä hetkellä näppäilen iPhone 5S:llä.

14.   En kauheesti tykkää punaisesta väristä. Niin kuin oikein siitä peruspunaisesta. Puhtaasta punaisesta. Se on jotenkin niin vihainen väri. Murretut punaiset ovatkin sitten asia erikseen. Tai itse asiassa, hiuksissa punainenpunainen on tosi kiva. Mutta ei esim. vaatteissa.

15.   Olen nelinkertainen kummitäti! kolmelle lapselle ja yhdelle koiralle. Ja oon tästä asiasta hyvin ylpeä.

16.   Saan myös toimia kaasona tänä vuonna!! IIKS! Tästä tulee niin kivaa! Ystäväni menee naimisiin, wihii! (Okei, lupaan yrittää olla vähän myös hillitty ja järkevä… :D)
IMG_7069

17.   Keräilen muumikuppeja. Tai keräily on kyllä väärä sana. En osta miljoonanarvoisia kuppeja ja säilö niitä lasivitriinissä (ei sekään väärin ole, vaikka kuulostinkin tuomitsevalta), vaan kaikki kupposeni on käytössä. Tainno. Rillimuki on kaapissa säilössä sekä toinen muumimamma-pyykkää-fosfaatilla –kuppi on myöskin jemiksessä.

18.   Juomakuppi tulee muuten aina valita fiilispohjalta. Siksi pitää omistaa paljon eri vaihtoehtoja. Meillä on kaapissa myös yksi moninaisia ajatuksia herättävä lammasmuki, jota vain yksi ystäväni käyttää kyläillessään. Se on vähän niin kuin hänen nimikkokuppinsa! Arin kanssa emme ikinä kyseisestä kupista juo.

19.   Hurjat kauhu- ja toimintaleffat eivät ole oikein mun makuun. En tykkää kuunnella kuolonkorinoita tai katsella päiden irtoamisia. Oon enempi Nalle Puh -ihmisiä. 

20.   Nalle Puh on suuri idolini ja henkilökohtainen Obi Wanini.


Pakkanen paukkuu ja kiristyy! Nyt on täysi oikeus kääriytyä viltteihin ja nautiskella kupponen kuumaa teetä<3 Leppoisaa sunnuntaiehtoota kaikille!

-Niina



lauantai 16. tammikuuta 2016

Niinandaalen

Moi!

Ekan postauksen kirjoittaminen on yllättävän haastavaa. Sitä haluaa sanoa monenlaista, muttei tiedä mistä lähtisi liikkeelle. Ajattelin siis, että vain kirjoitan ja katson sitten, millaista jälkeä paperille syntyikään; todennäköisesti juuri sitä mitä piti, mutta jotain muuta mitä alun perin kuvitteli, ehkä.
Pääsanomani on, että haluan taas kirjoittaa blogia! Oon halunnut jo pitkään ja vähän väliä ilmaissut tämän haaveeni ääneen lähipiirini ihmisille. Jotenkin sitä on vain odottanut sitä oikeaa hetkeä aloittaa uudestaan, vaikka tuo lause kuulostaakin toisaalta jopa ällön kliseiseltä.

Haluan kirjoittaa, koska kirjoittaminen on mun juttu. Nautin kevyestä hömppäkirjoittamisesta sekä pinnan alle sukeltavasta pohdinnasta. Itseasiassa, inspiroidun vähän mistä vain. En oo koskaan kuitenkaan ollut mitenkään tunnollinen päiväkirjan kirjoittelija; päiväkirjoja löytyy useita, mutta merkintöjä on vain kausittain. En ehkä halua kirjoittaa pelkästään vain itselleni, koska se tuntuu pidemmän päälle turhauttavalta. Kun kirjoittaa, niin kirjoituksista pitää irrota iloa ja inspiraatiota myös muille! Ajattelen ehkä, että asiat, joita teen, täytyvät olla jotenkin hyödyllisiä. Omaan pöytälaatikkoon kirjoittaminen on toki monellakin tavalla hyödyllistä, ei sillä. Pöytälaatikkoon ei vain ole kiva jemmata ihan kaikkea; ei pöytälaatikkoani kiinnosta hehkutukseni ostamistani maailman parhaista siivoussuihkeista tai innostukseni terveellisemmästä elämästä. Pöytälaatikko on vain pölyinen paikka, jonne kenelläkään ulkopuolisella ei ole asiaa. Aika tylsää siis.

Nojoo, elikkkäs. In the middle of a Storyline on vanha blogini, jonne joskus kirjoittelin satunnaisesti juttuja. Piilotin kuitenkin kaikki vanhat höpötykset, koska noh, se vain tuntui hyvältä. En hanninut kuitenkaan poistaa, koska niitä on kiva välillä katsella. Uusi aloitus mahdollisti myös uuden nimen ja halusin jotain helposti sanottavaa, jotain hauskan kuuloista ja jotain niinamaista. Blogini sai täten yhden lukuisista lempinimistäni, jota lähinnä itse viljelen esim. sähkäreiden tai tekstiviestien perään.

Äkkiähän tälle ensimmäiselle tekstille karttui pituutta! Toki olisin voinut jatkaa naputtelua vielä vaikka kuinka, mutta en halua tehdä mitään kilometrisepostuksia, joiden loppua ei kukaan jaksa lukea. Paitsi ehkä kuumeessa, jolloin herkästi kuluttaa aikaansa johonkin joutavaan.

Tässä alla ensimmäisen blogini bannerit, vuodelta 2012! Tsihi :D

Blogin Banneri2
Uuuusi Banneribulla


Tervetuloa seuraamaan blogiani ja tervetuloa vuosi 2016! Mahtavaa, että olette täällä! Siis te molemmat, sinä lukija ja sinä uusi vuosi!! STIDINS



Niinandaalen